|
Terveys
Uusin seurantatutkimus toteaa, että
puhdas perusruoka eli peruna, ruisleipä, juurekset, vihannekset, kala sekä
kalaöljy, vähentävät väkivaltaisuutta ja
aggressiivisuutta. Me Ryytihyppysessä olemme puhuneet jo lähes 30
vuotta puhtaan ruoan puolesta.
Tiedemiehet ovat alkaneet vaatia kemiallisten lisäaineitten yhteisvaikutuksen tutkimista, koska tutkimuksia
näistä yhteisvaikutuksista ei ole maailmassa vielä suinkaan tarpeeksi suoritettu.
Monet ihmiset ovat altistuneet ja sairastuneet kemiallisten lisäaineitten vuoksi. Ihmiset saavat ruokiensa mukana 7 - 8 kg eli ämpärillisen lisäaineita vuodessa. Se on tuhoisaa
terveydellemme. Muistisairaudet lisääntyvät
jatkuvasti, samoin metabolinen oireyhtymä, diabetes ja monet
muut.
Lapset ovat erityisesti vaarassa, koska
he ovat pieniä ja vasta kehittymässä ja koska monissa
lasten ruoissa, välipaloissa, mehuissa ja karamelleissa on
runsaasti kemiallisia lisäaineita. Myös lasten koulumenestys ja siten
elämässä menestyminen on vaarassa epäonnistua
heille syötetyn ravinnon vuoksi. Ryytihyppyseltä löytyy lisäaineettomina monia
sellaisia tuotteita, jotka ovat lasten suosiossa. Meiltä löytyy myös monille allergisille
sopivia tuotteita.
Käytämme tuotteissamme fruktoosia, koska
näin myös diabeetikot voivat paremmin käyttää niitä. Emme käytä aspartaamia, koska se on
monessa yhteydessä todettu hyvin vaaralliseksi terveydelle ja
kaiken lisäksi se ruokahalua lisäävänä
lihottaa.
|